Parikymppiä ja risat

Hyvä ystäväni,

onnitteluni! Muutama päivä sitten saavutit kahdenkymmenenviiden vuoden iän.
Jotkut toki väittävät, ettei neljännesvuosisata ole vielä ikä eikä mikään. Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että jos jaksaa painaa neljännesvuosisadan sellaisella tarmolla ja energialla kuin sinä ja vaikuttaa niin monen ihmisen elämään positiivisella tavalla, on se kunnon aplodien paikka!

Muistan tarkasti sen puolentoista vuoden takaisen päivän, jolloin tapasimme ensimmäistä kertaa.
Olin kuullut sinusta huhupuheita jo aikaisemmin, mutten ollut kiinnittänyt niihin huomiota, saati kiinnostunut mahdollisuudesta tulla kylään luoksesi. Suoraan sanottuna minulle ei ollut aikomustakaan tulla pistäytymään... Vielä suorempaan sanottuna vaikutit minusta aika tylsältä tyypiltä.
Siksi olinkin melko yllättynyt huomatessani, muutaman hätäisen päätöksen johdosta, seisovani ovellasi sinä harmaantalvisena torstaina.

Teit parhaasi piristääksesi ja viihdyttääksesi minua - huolimatta jokseensakin synkästä ja syvällisestä ajatusmaailmastasi. Enkä väitä, etten olisi arvostanut yritystä, päinvastoin. Huomasin kyllä, miten kiehtova ja erikoinen olet. Mutta vain pari päivää sitten eräs mustaviittainen, maskin taakse piiloutuva herrasmies oli varastanut sydämeni... Minulla ei ollut aikaa tutustua sinuun kunnolla.

Muutaman kuukauden kuluttua pikaisesta kohtaamisestamme mieltäni alkoi kuitenkin kaivella. Uusi mustaviittainen ystäväni osoittautuikin melko pinnalliseksi persoonaksi. Ehkä se toinen tyyppi olisikin ollut hauskempi kaveri?
Otin yhteyttä sinuun kyselläkseni kuulumisia.

Muutaman päivän kuluttua yhteydenotosta en enää voinut ymmärtää, kuinka olin saattanut hylätä seurasi moneksi kuukaudeksi.
Juttusi olivat aina uskomattoman kiehtovia ja saatoin kuunnella sinua tuntitolkulla pitkästymättä. Olit hyvin erilainen muihin tuttaviini verrattuna - usein vakava, jopa syvällinen ja mietiskelevä, mutta huonoimpina hetkinäsi miltei väkivaltaisen vihainen... Ja silti huumorintajuinen ja täynnä tulevaisuudenuskoa. Yhdessä viettämämme aika oli minulle todella antoisaa.
Kaukaisen asuinpaikkasi takia en voinut käydä luonasi kylässä niin usein kuin olisin halunnut, mutta soitin usein. Ja muistathan, kuinka riemuissani olin kuullessani viime syksynä, että aiot, vaikkakin väliaikaisesti, muuttaa asumaan lähemmäksi minua!

Pian tutustumisemme jälkeen yritin esitellä sinut muille ystävilleni.
Olin varma siitä, että koska meillä oli yhdessä aina niin mukavaa, nauttisivat muutkin ystäväni seurastasi. Puhuin sinusta heille, ja paljon. Strategia ei kuitenkaan aina toiminut, vaan joskus vastassa oli ärsyyntyminen - myönnetään, ehkäpä enemmän minun vikani kuin sinun... Osa tutuistani kävi kuitenkin kylässä luonasi, ja jotkut jopa nauttivat olostaan.
Luulen kuitenkin olevani oikeassa väittäessäni, että yksikään kavereistani ei ole ystävystynyt kanssasi aivan samalla tasolla kuin minä. No, joskus kemiat eivät pelaa, mutta sen ei luulisi sinua haittaavan: tiedänhän suorastaan kadehdittavan määrän ihmisiä juhlivan syntymäpäivääsi ympäri maailmaa.

Haluaisin kiittää sinua kaikista niistä kerroista kun olet inspiroinut minua, kaikista niistä iloisista ja ankeammistakin hetkistä, jotka olet kanssani jakanut.
Odotan jo innolla seuraavaa tapaamistamme ja toivon, että elämäsi seuraavat kaksikymmentäviisi vuotta ovat täynnä jännitystä, onnea ja palkitsevia hetkiä, aivan kuin ensimmäiset kaksikymmentäviisi ovat olleet!

Nostakaamme lasimme viime viikonlopun päivänsankarille, musikaalille Les Misérables.